Ohjausharjoittelu

Iso osa käynnissä olevaa, ohjausta käsittelevää yliopistopedagogiikan kurssia, on ohjausharjoittelu. Se on nyt minulla virallisesti suoritettuna. Virallisesti, koska harjoittelun pituus on 20 tuntia, ja tämä tuntimäärä on minulla jo takana. Tulossa on kuitenkin vielä nelisen tuntia lisää.

Ohjausharjoittelu koostuu 10 tunnista omaa ohjausta, jota on havainnoimassa joko kurssikaveri tai pedagoginen yliopistonlehtori tai molemmat. Toinen osio koostuu siitä, että käy havainnoimassa 10 tuntia toisen tekemää ohjaustyötä. Muutamalta kurssikaverilta puuttuu vielä havainnoitavia ohjaushetkiä, joten olen ”avannut” heille muutamia ohjaustilanteita lisää havainnoitaviksi.

Omat ohjaustilanteeni ovat olleet pro gradua tekevien opiskelijoiden yksilö- ja ryhmäohjaustilanteita. Itse olen käynyt seuraamassa niin proseminaari, gradu- kuin väitöskirjaohjaustakin. Voi olla, että ihan omasta kiinnostuksestani käyn havainnoimassa vielä muutamia ohjaustilanteita, jos vain saan ne ujutettua hieman liian täyteen työkalenteriini.

 

Muita havainnoimassa

Aloitetaan vaikka havainnoimastani ohjauksesta. Olen ollut seuraamassa proseminaaria, kandivaiheen HOPS-keskustelua, parigradun ohjausta Skypen välityksellä, graduseminaarin ohjausta, gradut valmiiksi -ryhmän ohjausta sekä henkilökohtaista väitöskirjaohjausta. Ihan päällimmäinen havaintoni on ollut, että minulla on osaavia kurssikavereita, mikä ei kylläkään tullut yllätyksenä. Olen todistanut rauhallista, ystävällistä ja kannustavaa ohjausta, jossa kritiikki on osattu antaa rakentavalla tavalla. Eräässä ohjaustilanteessa kritiikkiä oli syytä antaa varsin paljon, mutta tämäkin tehtiin tavalla, joka ei lannistanut opiskelijoita. Palautteen on tarkoitus viedä työtä eteenpäin ja auttaa opiskelijoita omassa oppimisprosessissaan. Väärin annettu palaute voi olla kummankin tavoitteen kannalta vahingollista.

Skype-ohjaus oli ehkäpä kaikkein mielenkiintoisin havainnoitava, koska en ollut moisessa tilanteessa aiemmin ollut. Olin mukana oman kotikoneeni ääreltä, ja seurasin mikrofoni pois päältä ohjaustilannetta. Kuva oli päällä, jotta kaikille osallistujille oli selvää kuka havainnointia oli oikein tekemässä, mutta laitoin sentään kuvan pois syödessäni iltaruuan.

books business computer connection
Photo by Pixabay on Pexels.com

Skype osoittautui varsin käytännölliseksi ohjaustilanteessa, jossa osallistujat olivat eri paikkakunnilla. Ajoittain oli pieniä teknisiä hankaluuksia, mutta muuten kaikki sujui hyvin. Verkossa tapahtuvan ohjaamisen suurin miinus oli mielestäni sen kylmyys. Vaikka kuva olikin päällä, ei näytön kautta välittynyt lämpö, ymmärrys ja kannustavuus mielestäni yhtä hyvin kuin kasvokkaisessa kohtaamistilanteessa. Oma kokemukseni oli, että osallistujat jäivät väkisinkin vähän etäisiksi toisistaan. Tämä ei poista verkko-ohjauksen kätevyyttä ja käytännöllisyyttä, mutta itselleni jäi vahva tunne kasvokkain tapahtuvan ohjaamisen ensisijaisuudesta verkko-ohjaukseen nähden. Mutta näin asia taitaa yleensä ollakin.

 

Havainnointikohteena

Kurssikavereitteni ja pedagogisten yliopistonlehtorien tekemistä havainnoista nousi esiin monia seikkoja, joita odotinkin kuulevani. Myös oma näkemykseni itsestäni niin ohjaajana kuin opettajanakin on rauhallinen, ystävällinen ja kannustava. Osaan luoda hyvän ja turvallisen ilmapiirin ja opiskelijoiden on yleensä helppo lähestyä minua. Vaikka tämä ei varsinaisesti ollut minulle uutta, oli sen kuuleminen tärkeää. Ohjaan graduseminaaria ensimmäistä kertaa elämässäni, mikä on tuonut mukanaan lievää epävarmuutta parhaista mahdollisista toimintatavoista. On ollut helpottavaa kuulla, että pystyn myös ohjaajana luomaan hyvät puitteet oppimiselle ja työn etenemiselle.

woman writing in white board
Välistä menee liiankin opettajavetoiseksi. Photo by rawpixel.com on Pexels.com

Seminaarin alussa olen pyrkinyt varmistamaan, että kaikki opiskelijat pääsevät hyvään vauhtiin töidensä kanssa, ja että heille syntyy mahdollisimman hyvä varmuus siitä mitä he ovat tekemässä. Tämä on omastakin mielestäni johtanut opettajavetoiseen ohjaustapaan, mistä minulle huomautti useampikin havainnoitsija. Kollegani kuvaus minusta ”lempeänä auktoriteettina” hymyilytti minua, mutta taitaahan se aika osuva olla. Olen reflektoinut asiaa paljon ja tullut siihen tulokseen, että ainakin toistaiseksi seison valintojeni takana. Samaan aikaan tiedostan, että olen graduohjaajana vasta aloittelija, ja kokemuksen karttuessa voivat valintani muuttua paljonkin.

Saamani palautteen pohjalta olen päättänyt tehdä yhden kurssin vapaavalintaisista tehtävistä aktivoivasta opetuksesta ja ohjaamisesta. Olen mielestäni vuosien varrella kehittynyt paljon tällä saralla, mutta ehkä se edelleen on jonkinlainen heikko kohtani. Loppuvuoden seminaarikin tulee olemaan rakenteeltaan varsin erilainen kuin tähän mennessä, ja luvassa on ryhmätöitä ja keskustelutehtäviä. Siinä yhteydessä on luontevaa tarkastella aktivoimista ja osallistamista myös teoreettisemmalta kannalta.

Itse olen kokenut kaikkein antoisimpana yksilöohjauksen. Silloin on hyvää aikaa keskittyä opiskelijan kysymyksiin ja mietteisiin kunnolla. Olemme käyneet opiskelijoitteni kanssa hyviä keskusteluja, jotka ovat pohjautuneet kummankin kysymyksille, ihmettelyille ja pohdinnoille. Ehkäpä yksi jatkossa mietittävä asia onkin se, tulisiko ryhmätapaamisten aikataulua väljentää. Tiukalla aikataululla kun opettajavetoisuus helposti korostuu.

 

Havainnoinnista, noin yleisesti

Olen yliopistopedagogiikan kurssin aikana pohtinut myös itse havainnointia. Pidän sitä erittäin mielekkäänä, niin ollessani havainnoimassa kuin havainnoitavanakin. Jäin kuitenkin miettimään kuinka paljon voi sanoa toisen opetus- tai ohjaustyylistä yhden havainnointikerran perusteella? Yhdenkin kerran havainnot auttavat itsereflektiossa, se on selvää, mutta palaute on kuitenkin syytä suhteuttaa paitsi aiemmin saamaansa palautteeseen, niin myös kyseisen opetus- tai ohjaustilanteen kontekstiin.

Annan pari esimerkkiä. Olen opettanut nyt neljäntoista vuoden ajan, suorittanut ammatillisen opettajan pedagogiset opinnot ja lisäksi yliopistopedagogiikan opintoja. Opetuksestani olen kerännyt opiskelijapalautetta alusta alkaen, joten sitä on olemassa jo kymmenien kurssien osalta. Tässä kontekstissa ohjauksesta saamani palaute on varsin hyvin linjassa aiemman palautteen kanssa, niin toimivien osa-alueiden kohdalta kuin kehittämiskohteidenkin osalta.

Kontekstisidoinnaisuus taas tuli erittäin hyvin esiin eräällä ohjauskerralla, jolta sain erityisesti palautetta – ihan syystäkin – vahvasta opettajavetoisuudesta. Ihan ensimmäinen tunteeni oli epäonnistuminen, etenkin kun itsekin pidän keskustelevammasta opetus- ja ohjaustyylistä. Sitten mietin kontekstia. Ensinnäkin, kyseiselle kerralle oli muodostunut, osin minusta riippumattomista syistä, aika tiukka aikataulu. Toisekseen, olin aivan järisyttävän väsynyt, koska edellisen yön unet olivat menneet aivan pipariksi. Olin lopulta tyytyväinen jo siitä, että kaikki sujui edes ok.

Havainnoinnissa täytyykin muistaa se, että ohjaaja, siinä missä opiskelijakin, on vain ihminen. Olen opettanut flunssassa, univajeessa ja aikamoisissa iskiaskivuissa. Pian läheisen ystäväni kuoleman jälkeen, ja äitini ollessa vakavasti sairaana sairaalassa. Samalla kun ohjaajalla tulee olla ymmärrystä opiskelijoiden erilaisille elämäntilanteille, tulee hänellä olla ymmärrystä myös itselleen. Aina omaa työtään ei pysty tekemään niin tiptop kuin mitä toivoisi.

Tämänkin takia pidän opiskelijapalautteen systemaattista keräämistä, samoin kuin jatkuvaa, oman osaamisen kehittämistä tärkeinä. Vuosien varrella saatu palaute todella ohjaa näkemään omat vahvuudet, löytämään kehittämiskohteet, ja huomaamaan oman oppimisen ja kehittymisen, niin opettajana kuin ohjaajanakin.