Opiskelijoiden aktivoimisesta

Meneillään oleva yliopistopedagogiikan kurssi on saanut minut miettimään niin ohjaamista kuin opettamistakin. Tällä viikolla mielessäni ovat pyörineet ennen muuta menetelmät, jotka osallistavat opiskelijat oppimis- tai ohjaamisprosessiin. Tarkoituksena kun harvemmin on, että opettaja tai ohjaaja on se ainoa henkilö, joka on äänessä ja ikään kuin kaataa tietoa ja ohjausta opiskelijoille.

Parhaimmillaan opetus ja ohjaaminen on mielestäni sopiva sekoitus eri menetelmiä. Ohjauksen orientaatioita on tarkoituksenmukaista vaihdella ohjauksen aikana, aina tilanteen mukaan, ja opettaminen olisi eittämättä kuivakkaa niin opiskelijoille kuin opettajallekin, jos se aina toteutettaisiin samalla tavalla.

Seuraavassa joukko opiskelijoita osallistavia opetus- ja ohjausmenetelmiä, joita olen vuosien varrella käyttänyt.

Alkutehtävä ja muut pienet kirjoitustehtävät: Näitä käytän varsin usein kursseillani, etenkin kun Moodle-oppimisympäristö on käytössä. Pyydän esimerkiksi opiskelijoita kirjoittamaan Moodlen keskustelualueelle miten hyvin he tuntevat aihepiirin entuudestaan ja kysyn heidän sisältötoiveitaan. Useammalla kurssilla olen päättänyt yhden luennon teeman opiskelijoiden toiveiden ja ideoiden pohjalta.

Pariporina: Aktivoinnin klassikko, sanoisin. Opiskelijoille annetaan pieni keskustelutehtävä, jota tulee pohtia lähimmän naapurin kanssa. Miten soveltaisitte teoriaa X johonkin ajankohtaiseen uskontotieteelliseen kysymykseen? Miten kiteyttäisitte edellisen luennon keskeiset pointit?

Pariporinan tärkeä tehtävä on avata myös ujompien osallistujien kielenkantoja. Kaikki eivät koe luontevana puhua koko ryhmän edessä, mutta kahdenkesken tai pienessä ryhmässä käydyt keskustelut tuntuvat saamani palautteen perusteella olevan ujoillekin mielekkäitä.

Yhteiset vierailut: Olen vienyt ryhmäni vierailulle etenkin silloin, kun olen vetänyt työelämäkursseja. Olemme käyneet muun muassa työvoimatoimistossa sekä Wanhassa Satamassa. Vierailuista on yleensä pidetty, ja mielelläni teen niitä jatkossakin, kun vain kurssiin sopiva kohde löytyy.

Opiskelijoiden vierailut: Näitäkin olen käyttänyt ennen muuta työelämäkursseilla, kun olen pyytänyt opiskelijoitani miettimään itseään kiinnostavan työpaikan ja käymään siellä keskustelemassa jonkun työntekijän kanssa. Moni kokee nämä vaikeiksi, ja samalla antoisiksi, tehtävänannoiksi. Yhteyden ottaminen työpaikkaan voi tuntua jännittävältä, mutta toisaalta työelämätaitoihin kuuluu taito kontaktoida kiinnostavia yrityksiä ja henkilöitä. Ja on näistä kontaktoinneista virinnyt harjoittelupaikkojakin opiskelijoilleni.

Kyseleminen / keskustelu: Kannustan aina ja kaikilla kursseillani opiskelijoita kysymään ja keskustelemaan. Joissain ryhmissä tämä on johtanut suoranaiseen kysymystulvaan, toisten ryhmien ollessa luontaisesti hiljaisempia. Pidän tärkeänä, että osaan olla oma helposti lähestyttävä itseni, jotta opiskelijani uskaltavat kysyä, mikäli joku asia jää heitä askarruttamaan.

Keskusteluun kannustavat tehtävänannot: Ryhmätyöt, opponointi, keskustelun vetäminen jne. johdattavat kaikki opiskelijoita ottamaan aktiivisemman roolin. Esimerkiksi lukupiiri ei toimi, mikäli kaikki vain istuvat hiljaa.

Opiskelijat opettavat toisiaan: Olen käyttänyt menetelmää muutamia kertoja, niin pääsykoevalmennuksessa kuin muutenkin. Yleensä tehtävänannot ovat olleet hyvin rajallisia, eivätkä kurssini ole koskaan täysin perustuneet tälle menetelmälle. Yleensä opiskelijani ovat tykänneet toimia opettajina, vaikkakin tilanne myös jännittää monia.

Oppimiskävely: Tätä kokeilin osana pedagogisia opintojani Haaga-Helian ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Pidimme ryhmäni kanssa opetustuokion yhdenvertaisuudesta ammatillisissa opinnoissa, ja valitsimme tulokulmaksemme esteettömyyden. Alussa pidimme pienen teoreettisemman osion, ja sitten lähetimme muut ryhmät matkaan tarkastelemaan taloa esteettömyyden kannalta. Lopuksi purimme havainnot yhdessä, ja saimme listan korjattavia kohtia ohjaajallemme vietäväksi eteenpäin koulun hallinnon tietoon.

Kävelylle lähtemistä voisin käyttää yliopistolla osana ohjausta, joskaan en näillä marraskuun ankeilla keleillä. Riippuen tietenkin ohjauksen tavoitteesta, voisi joskus olla virkistävääkin lähteä yhdessä kävellen pohtimaan ohjaukseen liittyviä kysymyksiä. Esimerkiksi ennen väitöstilaisuutta käydään ensiksi muistiinpanojen tekemistä vaativat osiot läpi, ja sitten lähdetään kävelylle pohtimaan mahdollista jännitystä jne. Tiedän, että yliopistolla jotkut pitävät kehityskeskusteluja kävelyn lomassa, ja minua tällainen viehättää kovasti.

Aktivoivat kirjoitustehtävät: Näitä olen teettänyt aina välillä, mutta voisin teettää useamminkin. Luennon yhteydessä annetaan kullekin opiskelijalle yksin pohdittavaksi jokin kysymys, ja siihen vastataan kirjallisesti. Tämän voisi toteuttaa vaikka seminaarin alussa pyytämällä jokaista kirjaamaan kolme graduprosessissa eniten askarruttavaa asiaa. Paperit palautetaan opettajalle, joka sitten huomioi seminaarin kuluessa opiskelijoiden esiin nnostamat haasteet.

Yhteenvedot & miellekartat: Olen molempia menetelmiä käyttänyt ennen muuta pääsykoevalmennuksessa auttamaan opiskelijoita hahmottamaan pääsykoekirjan aihealueita. Molemmat toimivat siinä kontekstissa hyvin. Miellekarttaa olisin voinut tajuta käyttää meneillään olevan luentokurssini ryhmätöiden suullisessa esittelyssä. Opiskelijoiden tulee tehdä media-analyysi konfliktitilanteesta, jossa uskonnolla on jonkinlainen rooli. Konfliktin taustojen ja toimijoiden esittelemisessä mind map voisi olla varsin toimiva, ja visuaalisesti hyvä keino.

Kyselevä opetus: Kyselevä ja keskusteleva ote kuuluu ennen muuta tutkivaan ohjausorientaatioon, joka kuuluu jo käytössäni oleviin menetelmiin. Kaikkein koulumaisimmillaan olen käyttänyt kyselyä osana pääsykoevalmennusta, jossa pidin ”pistareita” ja muutenkin ”tenttasin” opiskelijoiltani jatkuvasti koemateriaalin omaksumista. Pääsykokeissa on valitettavasti edelleen mukana ulkoaopettelun ongelma, mutta tämä on toivon mukaan muuttumassa.