Maaliskuun lähipäivät

Kevät koittaa vähitellen. Ammatillisen opettajan pedagogisten opintojen suorittajalle tämä tarkoittaa viimeisiä tehtäviä, opintovuoden yhteenvetoa sekä valmistumisen häämöttämistä. Väkisin myös jonkinlaista turnausväsymystä, ainakin minun kohdallani. Katse alkaa olla jo enemmän siellä valmistumisjuhlassa, eikä enää niinkään siinä mitä kaikkea voisin vielä osana opintojani tehdä. Tunnelmat ovat hieman sekavat ja vaihtelevat orastavasta haikeudesta yhä edelleen esiin pulpahtelevan innostuksen … Jatka artikkeliin Maaliskuun lähipäivät

Tammikuun lähipäivät ja Educa

Palasimme tänä viikonloppuna muutaman kuukauden joululoman jälkeen takaisin "koulunpenkille". Paljon oli ehtinyt tapahtua marraskuun lopun jälkeen, mutta juttu tuntui kaikilla jatkuvan jotakuinkin siitä mihin viimeksi jäätiin. Perjantain opetustuokiot Aloitimme perjantain pohtimalla ammatillisten opettajaopintojen, sekä omien pienryhmiemme merkitystä itse kullekin. Olen saanut näistä opinnoista jo tässä vaiheessa paljon irti. Opintokäyntien ohella koen kaikkein hyödyllisimpinä opiskelijoiden kesken … Jatka artikkeliin Tammikuun lähipäivät ja Educa

Lainsäädäntö: yhdenvertaisuuslaki

On neljännen, ja viimeisen lainsäädäntö-postauksen aika. Aiemmissa teksteissäni olen käsitellyt ammatilliseen peruskoulutukseen, ammatilliseen aikuiskoulutukseen ja ammattikorkeakouluihin liittyvää lainsäädäntöä ja nyt on aika kääntää katse yhdenvertaisuuslakiin, johon me Pöllöt (siis pienryhmäni) keskitymme tulevassa ryhmätyössämme. Yhdenvertaisuuslaki eroaa aiemmin tarkastelemastani lainsäädännöstä siten, ettei se kosketa vain tiettyä koulutusjärjestelmän osasta. Itse asiassa laki koskee niin julkista kuin yksityistäkin toimintaa … Jatka artikkeliin Lainsäädäntö: yhdenvertaisuuslaki

Lainsäädäntö: ammattikorkeakoulut

Ammatillista peruskoulutusta ja ammatillista aikuiskoulutusta säätelevien lakitekstien jälkeen on aika tutustua ammattikorkeakoululakiin (L 932 / 2014) ja valtioneuvoston asetukseen ammattikorkeakouluista (A 1129 / 2914). Samaan tapaan kuin aiemmissakaan postauksissa, ei tässäkään yhteydessä ole tarkoituksena tehdä laista tiivistelmää vaan nostaa esiin minua itseäni kiinnostavia, ja minulle uusia asioita. Ammattikorkeakoululaki Toisin kuin ammatillista perus- ja aikuiskoulutusta tarjoavat … Jatka artikkeliin Lainsäädäntö: ammattikorkeakoulut

Lainsäädäntö: ammatillinen aikuiskoulutus

Aloitin viime viikolla pienen postaussarjan koskien ammatillisen koulutuksen lainsäädäntöä. Ensimmäinen tekstini käsitteli ammatillista peruskoulutusta ja tänään on vuorossa ammatillinen aikuiskoulutus. Sitä säätelevät laki (L 631/1998) ja asetus (A 812/1998) ammatillisesta aikuiskoulutuksesta. Edellisen postaukseni tapaan käsittelen erityisesti itseäni kiinnostavia kohtia, enkä pyrki tekemään tiivistelmää lain ja asetuksen sisällöistä. Laissa ”säädetään näyttötutkintoina suoritettavista ammatillisista perustutkinnoista, ammattitutkinnoista ja … Jatka artikkeliin Lainsäädäntö: ammatillinen aikuiskoulutus

Lainsäädäntö: ammatillinen peruskoulutus

Aloittelimme marraskuun lähipäivillä lainsäädäntöön liittyvää ryhmätyötä. Me Pöllöt päätimme keskittyä yhdenvertaisuuslakiin, josta teen lähiaikoina oman postauksensa. Halusin kuitenkin aloittaa ammatillista koulutusta säätelevään lainsäädäntöön tutustumisen ihan perusteista. Tämän postauksen aiheena onkin laki (L 630 / 1998) ja asetus (A 811 / 1998) ammatillisesta peruskoulutuksesta. En yritäkään käsitellä kaikkea, mitä laissa mainitaan, vaan nostan esiin juuri minua … Jatka artikkeliin Lainsäädäntö: ammatillinen peruskoulutus